maanantai 28. lokakuuta 2013

Long leg(s) on a catwalk

Reipas pikku chili :)
Nippa ja nappa neliviikkoinen 'Purple Beauty' poseeraa kameralle mittatikun kera. Aika vauhdikasta on kasvu ollut, ainakin minun mielestäni vaikka tosin ei minulla kovasti kokemusta ole siitä että miten nopeasti pippurit kasvaa.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Parikymppisten kimppakivaa

Kansi oli vain tiellä parikymppisten asuntolassa
Vain vaivaiset kaksikymmentä päivää kylvöstä ja laatikossa ei taida kovikaan paljoa olla enää tilaa pikkusille kasvaa...
Eli ei siinä muuta mahdollisuutta ollut kuin häätää nämä parikymppiset asuntolastaan ja löytää niille ihan omat asuinsijat. Ihan kaikille ei alun alkaenkaan ollut tarkoitusta omaa kämppää lahjoittaa vaan olin jo suunitellut ennen kylvöä että osasta näistä kavereista tulee tosi läheisiä ystäviä ja jakavat asunnon keskenään. Siispä kourat multaan ja hommiin.
Uusia asuinsijoja



Pienet ruukut oli viisainta laittaa isompaan astiaan jotta kastelu helpottuisi. Käytin astiana jostain lihatuotteen pakkauksesta jäänyttä muovikaukaloa ja siihen mahtuikin useampi pikkuruukku. Aikaa uudelleen istutukseen tuhraantuikin sitten enemmän kuin odotin koska näillä taimilla oli runsaasti pientä ja hentoista juurakkoa jota en luonnollisesti kovinkaan paljoa halunnut tuhota.

Rainbow:t tiukasssa nipussa
                                                         Sitten siihen kimppakivaan jonka jo otsikossa mainitsin. Alunperinkin ajatuksenani oli yrittää kasvattaa osa 'bonchi'na eli bonsai chilinä. Yksi bonchi-tyyli on fuusio jossa liitetään useampi varsi yhteen jotta saataisiin aikaiseksi tukeva runko. Näiden onnistumisesta en omaa tietoa joten piti aihioita olla runsaasti ja eri lajikkeista (ei ilmeisesti toimi joka lajikkeella). Kun olin istuttanut taimet kylki kylkeen, sidoin vielä varret varovasti yhteen. Jännää seurata miten tämäkin kokeilu etenee...

lauantai 12. lokakuuta 2013

Led there be Light

Varsinkin kun alkaa idättää tähän vuodenaikaan kasveja täytyy turvautua keinovalaistukseen jotta kasvu lähtisi kunnolla käyntiin. Tilasin tuossa joku aika sitten Aasian pojjiilta kymmenwattisen led-kasvivalon, ihan uteliaisuuttani että näkisin millasista tuikuista on kyse. Hyvin ainakin suunistamaan pystyy ympäri huonetta pelkästään tuo kasvivalo päällä, sen verran kyllä valaisee. Miten pitkälle se sitten riittää eli antaako tarpeeksi lukseja ja millaiselle alueelle. En toki ajatellutkaan että tuo pelkästään riittäisi mihinkään mutta täytevaloa olinkin etsimässä.

 Itse valo koostuu viidestä kaksiwattisesta ledistä ja alumiinisesta passiivijäähdytysrivasta eli ei ole mitään puhallinta siinä härvelissä eikä sitä tarvitakkaan. Kantana lampussa on ihan tavallinen E27-kanta mutta samaa valoa löytyy ainakin GU10-kannallakin. Hintakin oli kohtuullinen ihan mattimeikäläisellekin, viiden euron kieppeillä postikuluineen. Eli, ei se mitään ota jossei annakaan; leipää pyytää niin vähän, kymmen wattinen kun on, että sitä voi poltella vaikka 36 tuntia vuorokaudessa eikä hankintakulutkaan entisestään laihaa kukkaroa laihduttaneet. Ihan on kokeilemisen arvoinen juttu, oikeastaan jopa niin hyvä oli että tilasin jo seuraavan valon, isomman tietysti; 36 wattia teholtaan joka on kasattu kahdestatoista kolmewattisesta ledistä :)

Welcome to the Jungle

Hyvin tuntuvat viihtyvän nuo pippurisen pienet alkuset, on aika kivan näköistä kasvustoa jo alle kaksi viikkoa kylvöstä :)
Vain 12 päivää sitten oli pelkästään multaa ja siemenet sen alla

Uusi kukkapöytä saattaisi olla kyllä pakko rakentaa kun noita kasvatteja olisi kokolailla paljon (eikä tuossa ole kuin osa ja lisääkin olen suunitellut myöhemmin kylvää) ja niistä kuitenkin tulee isohkoja kunhan aloittavat kasvun oikein todenteolla


keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Katsotaan....

...mitähän tästäkin mahtaa tulla kun en ole mitenkään bloggaaja- saatikka kirjoittaja-tyyppiä mutta kokeillaan nyt tätäkin.

Laitoin tuossa reilut kaksi viikkoa sitten chilejä multiin ja kieli vesissä (ja keskellä suuta) malttamattomana odottelemaan satokautta. Pitkälti siihen on toki matkaa ja sitä matkaa yrittelen saada tallennettua kömpelöllä kielenkäytölläni intterveppiin jos joku mieleltänsä kieroutunut ja (lievästi) masokistinen sattuisi vaikka seuraamaan.

 Elikkä; laitoin neljää lajiketta itämään 14.09.13 ja jo viikon päästä oli vihreitä varsia sirkkalehtien kera näkyvissä. 30.09.13 sitten saapui lisää siemeniä brittein saarilta ja niitäkin oli sitten heti pakko piilottaa mullan alle. Näistäkin tuli viikossa jo näkyviin paljon vihreätä ja toivottavasti sama meno jatkuu.

 Tällä hetkellä mullan alta löytyvät lajikkeet ovat:

                 Little Elf
                 Patio Fire
                 Pepperoncini Golden Greek
                 Purple Beauty
                 Bolivian Rainbow
                 Lemon Drop
                 Bishops Crown
                 Peppadew


Tämänpäiväinen tilanne viikko kylvöstä