tiistai 16. joulukuuta 2014

Taas yksi uusi blogikirjoitus kauden -15 aloituksesta

 Niin, taitavat kaikki chili-bloggerit kirjoitella ensi kauden ensimmäisistä idätyksistä. Ollakseni kelpo muurahainen, taidan kantaa oman pienen korteni kekoon.

 Hitaammat lajikkeet on kuulemma viisasta laittaa itämään jo joulukuussa sadon saattamiseksi kutakuinkin kypsäksi kauden aikana. Tuossa jokin aika sitten vielä vakuuttelin itselleni että laji- ja ruukkumäärät saavat jäädä pienemmälle tänä vuonna mutta alku näyttää jo siltä että tämäkin idea saadaan laittaa lokeroon 'älä pitkästy odottamaan' Taitaa olla viisainta ryhtyä katselemaan pihalta paikkaa kasvihuoneelle etteivät joudu ihan heitteille nuo tulevat herkkupuskat....
Ensimmäiset idätykset
Seuraavat lajikkeet joutuivat elävältä (toivottavasti) haudatuksi tuohon Ecogrip-merkkiseen kookoskuitupohjoiseen kasvualustaan:

   Aji Dulce Amarillo (C.Chinense)
   Cajamarca (C.Chinense)
   Ojos De Pescado (C.Chinense)
   Pink Habanero (C.Chinense)
   Rocoto Rio Huallago (C.Pubescens)

Sekä tyhjien lokeroiden täytteeksi sellaisia 'liian aikaisin' kylvettyjä:

   Quintisho (C.Baccatum)
   Starfish (C.Baccatum)
   Turkish Pepper (C.Annuum)

  Katsotaan miten lähtevät itämään kookoskuidussa...

2 kommenttia:

  1. Oliko tossa Ecogripissä muuten mainintaa ravinteista? Olen Tokmannissa nähnyt kyseisen tuotteen, mutta en katsellut sitä sen tarkemmin. Kovin vaikuttaa samalta kuin Ikean Kokosnöt muodon ja koon puolesta. Ikean tuote on lannoitettu ja siten on helppo ottaa käyttöön ja puhtiakin irtoaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tokamannilta tuo tosiaan on kotoisin. Ravinteita on siihen lisätty, nyt en voi antaa tarkempia tietoja niistä koska paketti on jo hävitetty. Helpon tuntuinen oli kyllä käyttää, pikkaisen vettä vaan paakkuun ja vähän möyhintää. Ihan hyvin tuntuisi toimivankin idätyksessäkin, on jo pari alkuakin näkyvissä. Kesällä kokeilin tuota ensimmäisen kerran kun laitoin kuistille pari ruukullista kasvamaan. Silloin laitoin pohjalle vähän kanankakkaa varastolannoitteeksi ja hyvin viihtyivät siinä syksyyn asti. Ajattelin että tämähän voisi korvata turpeen ainakin ikkunalaudalla sillä epäilen ettei siitä nousisi pikkuöttiäisiä lentelemään. Olikos Ikean Kokosnöt samankokoisessa paketissa (15 litraa valmista) ja oliko hinta kova? Tämä maksoi sentin alle kolme euroa, en pitänyt sitä kalliina ainakaan.

      Poista

Kommentointi vapaata ainakin siihen asti kunnes väärinkäytöksiä ilmenee